Tämä on hankinnan jälki-ilmoitus.

Hankinnan kohteena on Hämeenkyrön joukkoliikenne, jonka reitit muodostetaan pääosin vastaamaan Hämeenkyrön perusopetuksen tarpeita. Hankintaan sisältyy yhteensä kaksi M3-luokan ajoneuvoa. Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota molempia tai vain toista osa-aluetta.

Osa-alueessa 1 sopimuskausi on 1.8.2023 - 31.7.2026 ja sopimuskautta voidaan jatkaa toistaiseksi voimassaolevalla optiokaudella.

Osa-alueessa 2 sopimuskausi on 1.8.2023 - 31.7.2024 ja sopimusta voidaan jatkaa toistaiseksi voimassa olevalla optiolla.

Palvelun tarkempi kuvaus ja ehdot on määritelty tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Ajoneuvojen pääasiallinen toiminta-alue on Hämeenkyrön kunnan alue. Palveluntuottajalle määritellyissä joukkoliikennereiteissä reitin lähtö- ja/tai kohdeosoite on pääsääntöisesti toiminta-alueen sisällä. Kuljetusten asiakasryhmä muodostuu pääasiallisesti koululaisista, mutta mahdollisesti myös muista erityisryhmistä (ikäihmiset ja vammaiset), joiden erityistarpeet tulee ottaa kuljetuksen aikana huomioon.

Extended TitleHämeenkyrön joukkoliikenne
Extended Description

Osa-alue 1

Publication Date2023-09-04
CountryFinland
Procurement StatusAwarded
TypeRestricted procedure
Contract TypeServices
Award CriteriaLowest price
Value800000.00
OrganisationTuomi Logistiikka Oy
Attention OfEetu Uusinoka
AddressSärkijärvenkatu 1
TownTampere
Postal Code33840
Class Code60000000
Class DescriptionTransport services (excl. Waste transport)
SourceOffice for Official Publications of the European Communities - Tenders electronic daily (Ted)

Version of 2023-08-30

Transport services (excl. Waste transport)

Tämä on hankinnan jälki-ilmoitus.

Hankinnan kohteena on pääasiallisesti Pirkanmaan hyvinvointialueen ryhmäkuljetukset, kuten ikäihmisten päivätoimintakuljetukset sekä kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintakuljetukset Sastamalan kaupungin sekä Punkalaitumen kunnan alueella.

Extended TitleSastamalan ja Punkalaitumen päivävuorollinen ajoneuvo
Extended Description

Hankinnan kohteena on pääasiallisesti Pirkanmaan hyvinvointialueen ryhmäkuljetukset, kuten ikäihmisten päivätoimintakuljetukset sekä kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintakuljetukset Sastamalan kaupungin sekä Punkalaitumen kunnan alueella.

Hankinta sisältää yhden suuren esteettömän ajoneuvon.

Palvelun tarkempi kuvaus ja ehdot on määritelty tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Kuljetusten asiakasryhmä muodostuu pääasiallisesti erityisryhmistä (vammaiset, ikäihmiset, lapset), joiden erityistarpeet tulee ottaa kuljetuksen aikana huomioon.

Publication Date2023-08-30
CountryFinland
Procurement StatusAwarded
TypeRestricted procedure
Contract TypeServices
Award CriteriaLowest price
Value600000.00
OrganisationTuomi Logistiikka Oy
Attention OfEetu Uusinoka
AddressSärkijärvenkatu 1
TownTampere
Postal Code33840
Class Code60000000
Class DescriptionTransport services (excl. Waste transport)
SourceOffice for Official Publications of the European Communities - Tenders electronic daily (Ted)

Version of 2023-07-19

Transport services (excl. Waste transport)

Hankinnan kohteena on pääasiallisesti Valkeakosken kaupungin koulukuljetukset sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen ryhmäkuljetukset Valkeakosken kaupungin alueella.

Hankinta on jaettu neljään osa-alueeseen ajoneuvotyyppien mukaan:

Osa-alue 1 Linja-autot pyörätuolipaikalla

Osa-alue 2 Matalalattialinja-auto

Osa-alue 3 Suuret esteettömät ajoneuvot

Osa-alue 4 Pieni esteetön ajoneuvo

Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta.

Palvelun tarkempi kuvaus ja ehdot on määritelty tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Valitut palveluntuottajat ajavat tilaajan välittämiä henkilökuljetuksia pääasiassa Valkeakosken kaupungin alueella.

Kuljetusten asiakasryhmä muodostuu pääasiallisesti erityisryhmistä (vammaiset, ikäihmiset, lapset), joiden erityistarpeet tulee ottaa kuljetuksen aikana huomioon.

Extended TitleValkeakosken päivävuorolliset ajoneuvot ja henkilökuljetukset linja-autoilla
Extended Description

Osa-alue 1 Linja-autot pyörätuolipaikalla

Publication Date2023-07-19
CountryFinland
Procurement StatusAwarded
TypeRestricted procedure
Contract TypeServices
Award CriteriaLowest price
Value3600000.00
OrganisationTuomi Logistiikka Oy
Attention OfEetu Uusinoka
AddressSärkijärvenkatu 1
TownTampere
Postal Code33840
Class Code60000000
Class DescriptionTransport services (excl. Waste transport)
SourceOffice for Official Publications of the European Communities - Tenders electronic daily (Ted)

Version of 2023-05-16

Transport services (excl. Waste transport)

Tämä on jälki-ilmoitus, ei tarjouspyyntö.

Tuomi Logistiikka Oy pyysi tarjouksia henkilökuljetuksista, joita suoritetaanhenkilöliikennekalustolla.Tässä kilpailutuksessa pyydetään tarjouksia takseilla tehtävistä hoitolaitosten tilaamistapotilaskuljetuksista. Kuljetusten asiakasryhmä muodostuu pääasiallisesti hoitolaitosten välillätai asiointimatkana kuljetettavista potilaista, joiden erityistarpeet tulee ottaa kuljetuksenaikana huomioon.

Kaikki tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen jättäneet ja kilpailutuksensoveltuvuusvaatimukset täyttävät tarjoajat valitaan sopimuskumppaneiksi.

Potilaskuljetukset ovat luonteeltaan satunnaisia ja yksittäisiä kuljetuksia. Sopimuskumppaniksi valitulla palveluntuottajalla on mahdollisuus valita milloin on käytettävissä ja hyväksyykö tilaajan välittämiä kuljetuksia. Ajoneuvojen toiminta-alueena onpääasiallisesti Pirkanmaa. Kuljetukset voivat ulottua myös muualla Suomessa sijaitseviinhoitolaitoksiin tai toimintayksiköihin.

Sopimuskumppanien suuren määrän vuoksi kaikki sopimuskumppanit on ilmoitettu liitteessä.

Extended TitlePotilaskuljetukset taksilla
Extended Description

Tuomi Logistiikka Oy pyysi tarjouksia henkilökuljetuksista, joita suoritetaanhenkilöliikennekalustolla.Tässä kilpailutuksessa pyydetään tarjouksia takseilla tehtävistä hoitolaitosten tilaamistapotilaskuljetuksista. Kuljetusten asiakasryhmä muodostuu pääasiallisesti hoitolaitosten välillätai asiointimatkana kuljetettavista potilaista, joiden erityistarpeet tulee ottaa kuljetuksenaikana huomioon.

Kaikki tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen jättäneet ja kilpailutuksensoveltuvuusvaatimukset täyttävät tarjoajat valitaan sopimuskumppaneiksi.

Potilaskuljetukset ovat luonteeltaan satunnaisia ja yksittäisiä kuljetuksia.Sopimuskumppaniksi valitulla palveluntuottajalla on mahdollisuus valita milloin onkäytettävissä ja hyväksyykö tilaajan välittämiä kuljetuksia. Ajoneuvojen toiminta-alueena onpääasiallisesti Pirkanmaa. Kuljetukset voivat ulottua myös muualla Suomessa sijaitseviinhoitolaitoksiin tai toimintayksiköihin.

Palvelun tarkempi kuvaus ja ehdot on määritelty tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Publication Date2023-05-16
CountryFinland
Procurement StatusAwarded
TypeRestricted procedure
Contract TypeServices
Award CriteriaLowest price
Value5200000.0
OrganisationTuomi Logistiikka Oy
AddressSärkijärvenkatu 1
TownTampere
Postal Code33840
Class Code60000000
Class DescriptionTransport services (excl. Waste transport)
SourceOffice for Official Publications of the European Communities - Tenders electronic daily (Ted)

Version of 2023-04-26

Transport services (excl. Waste transport)

Tämä on jälki-ilmoitus, ei tarjouspyyntö.

Extended TitleReittihintaiset ajoneuvot TÄYDENTÄVÄ KILPAILUTUS
Extended Description

Tuomi Logistiikka Oy pyysi tarjouksia henkilökuljetuksista, joita suoritetaan henkilöliikennekalustolla.

Tässä kilpailutuksessa pyydetään tarjouksia reittihintaisilla ajoneuvoilla tehtävistä yksilö- ja ryhmäkuljetuksista. Kaikki tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen jättäneet ja kilpailutuksen soveltuvuusvaatimukset täyttävät tarjoajat valitaan sopimuskumppaneiksi. Sopimuskumppaniksi valitulla palveluntuottajalla on mahdollisuus valita milloin on käytettävissä ja hyväksyykö tilaajan välittämiä kuljetuksia.

Palvelun tarkempi kuvaus ja ehdot on määritelty tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Valitut palveluntuottajat ajavat tilaajan välittämiä henkilökuljetuksia pääasiassa Pirkanmaalla ja sen ympäryskunnissa.

Kuljetusten asiakasryhmä muodostuu pääasiallisesti erityisryhmistä (vammaiset, ikäihmiset, lapset), joiden erityistarpeet tulee ottaa kuljetuksen aikana huomioon.

Publication Date2023-04-26
CountryFinland
Procurement StatusAwarded
TypeRestricted procedure
Contract TypeServices
Award CriteriaLowest price
Value400000.00
OrganisationTuomi Logistiikka Oy
AddressSärkijärvenkatu 1
TownTampere
Postal Code33840
Class Code60000000
Class DescriptionTransport services (excl. Waste transport)
SourceOffice for Official Publications of the European Communities - Tenders electronic daily (Ted)

Version of 2023-04-25

Transport services (excl. Waste transport)

Tämä on hankinnasta tehtävä jälki-ilmoitus, ei tarjouspyyntö.

Sopimuskumppanien suuren lukumäärän vuoksi kaikki sopimuskumppanit on ilmoitettu liitteessä 1.

Tuomi Logistiikka Oy pyysi tarjouksia henkilökuljetuksista, joita suoritetaan

henkilöliikennekalustolla. Tässä kilpailutuksessa pyydettiin tarjouksia reittihintaisilla ajoneuvoilla tehtävistä yksilö- ja ryhmäkuljetuksista. Kaikki tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen jättäneet ja kilpailutuksen soveltuvuusvaatimukset täyttävät tarjoajat valittiin sopimuskumppaneiksi. Sopimuskumppaniksi valitulla palveluntuottajalla on mahdollisuus valita milloin on käytettävissä ja hyväksyykö tilaajan välittämiä kuljetuksia. Valitut palveluntuottajat ajavat tilaajan välittämiä henkilökuljetuksia pääasiassa Pirkanmaalla ja sen ympäryskunnissa.

Kuljetusten asiakasryhmä muodostuu pääasiallisesti erityisryhmistä (vammaiset, ikäihmiset, lapset), joiden erityistarpeet tulee ottaa kuljetuksen aikana huomioon.

Extended TitleReittihintaiset ajoneuvot
Extended Description

Tämä on hankinnasta tehtävä jälki-ilmoitus.

Tuomi Logistiikka Oy pyysi tarjouksia henkilökuljetuksista, joita suoritetaan henkilöliikennekalustolla. Tässä kilpailutuksessa pyydettiin tarjouksia reittihintaisilla ajoneuvoilla tehtävistä yksilö- ja ryhmäkuljetuksista. Kaikki tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen jättäneet ja kilpailutuksen soveltuvuusvaatimukset täyttävät tarjoajat valittiin sopimuskumppaneiksi. Sopimuskumppaniksi valitulla palveluntuottajalla on mahdollisuus valita milloin on käytettävissä ja hyväksyykö tilaajan välittämiä kuljetuksia. Valitut palveluntuottajat ajavat tilaajan välittämiä henkilökuljetuksia pääasiassa Pirkanmaalla ja sen ympäryskunnissa.

Kuljetusten asiakasryhmä muodostuu pääasiallisesti erityisryhmistä (vammaiset, ikäihmiset, lapset), joiden erityistarpeet tulee ottaa kuljetuksen aikana huomioon.

Publication Date2023-04-25
CountryFinland
Procurement StatusAwarded
TypeRestricted procedure
Contract TypeServices
Award CriteriaLowest price
Value52000000.0
OrganisationTuomi Logistiikka Oy
AddressSärkijärvenkatu 1
TownTampere
Postal Code33840
Class Code60000000
Class DescriptionTransport services (excl. Waste transport)
SourceOffice for Official Publications of the European Communities - Tenders electronic daily (Ted)

Version of 2023-04-14

Transport services (excl. Waste transport)

Tämä on hankinnan jälki-ilmoitus. Hankinnan kohteena oli Tampereen kaupungin palveluliikenne ja Pirkanmaan hyvinvointialueen ryhmäkuljetukset. Hankinta kilpailutettiin dynaamisen hankintajärjestelmän sisäisenä hankintana.

Extended TitleTampereen palveluliikenne ja ryhmäkuljetukset
Extended Description

Hankinnan kohteena oli Tampereen kaupungin palveluliikenne ja Pirkanmaan hyvinvointialueen ryhmäkuljetukset. Liikennöintialue palveluliikenteellä ja ryhmäkuljetuksissa on pääasiassa Tampereen kaupungin alue.

Hankinta oli jaettu 10 eri kohteeseen palveluliikenteen linjojen perusteella. Tarjoaja ilmoittaa tarjouspyynnöllä tarjottujen ajoneuvojen lukumäärän ja antaa tarjouksellaan kullekin kohteelle hinnat. Kohteet vertaillaan Päätöksenteon perusteet -kohdassa kuvatulla tavalla. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa kohdetta.

Sopimuskaudella palveluntuottajan kuljetukset koostuvat pääasiallisesti kahdenlaisista kuljetuksista:

1) Palveluliikenteen kuljetukset:

Palveluliikenne on joukkoliikenteenomainen kuljetusmuoto erityisesti niille, joille tavallisella bussilla liikkuminen kaupungissa tuottaa vaikeuksia. Palveluliikenteessä jokaisella ajoneuvolla on tietty palveluliikenteen palvelualue ja palveluliikenteen palveluaika, jonka mukaan palveluliikennettä operoidaan ko. alueella. Palveluliikenteen linjasta riippuen tilaukset välitetään ajoneuvon ajoneuvosovellukseen tilaajan kuljetustenohjauskeskuksen kautta tai asiakkaat tilaavat matkan suoraan ajoneuvon puhelinnumerosta kuljettajalta. Palveluliikenteen nykyiset palveluajat on nähtävillä osoitteessa www.pali.fi

2) Ryhmäkuljetukset:

Palveluliikenteen palveluaikojen ulkopuolella ajoneuvoa hyödynnetään sen toiminta-aikana tilaajan ryhmäkuljetuksissa. Ryhmäkuljetukset ovat pääsääntöisesti samankaltaisena toistuvia ja ennalta sovittuja erityisryhmien (kuten vammaiset, ikäihmisten ja lapset) kuljetuksia.

Kalustona käytetään pääosin M2-ajoneuvoluokan 14 - 16-paikkaisia matalalattia-ajoneuvoja, joissa kaikkien matkustajapaikkojen on oltava asiakkaiden käytössä matalalattiaosaan aukeavan oven kautta. Tarkemmat kohdekohtaiset vaatimukset on kuvattu tarjouspyynnöllä ja sen liitteissä.

Palvelun tarkempi kuvaus ja ehdot on määritelty tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Publication Date2023-04-14
CountryFinland
Procurement StatusAwarded
TypeRestricted procedure
Contract TypeServices
Award CriteriaLowest price
Value12000000.00
OrganisationTuomi Logistiikka Oy
Attention OfEetu Uusinoka
AddressSärkijärvenkatu 1
TownTampere
Postal Code33840
Class Code60000000
Class DescriptionTransport services (excl. Waste transport)
SourceOffice for Official Publications of the European Communities - Tenders electronic daily (Ted)

Version of 2020-08-31

Transport services (excl. Waste transport)

Tuomi Logistiikka Oy perustaa dynaamisen hankintajärjestelmän, jonka kautta hankitaan Tuomen välittämät henkilökuljetukset sekä muita kuljetuksia, kuten henkilökuljetuskalustolla suoritettavia tavarakuljetuksia.

Dynaamisen hankinnan kuvaus

Dynaamisessa hankintajärjestelmässä kilpailutetaan kaikki Tuomi Logistiikka Oy:n välittämät henkilökuljetukset sekä pieniä tavarakuljetuksia henkilökuljetuskalustolla. Erilaisia kuljetuskilpailutuksia avataan järjestelmän voimassaoloaikana, ja kilpailutuksen kohteet voivat poiketa hieman toisistaan samoin kuin hankintakohtaiset kalustovaatimukset.

Järjestelmään voi hakeutua koko järjestelmän voimassaoloajan. Järjestelmään hakeutuminen ei tarkoita suoraan osallistumista kilpailutuksiin, vaan hyväksymisen jälkeen tulee erikseen jättää tarjous avattaviin kilpailutuksiin. Hankintasopimuskohtaiset vaatimukset, kuvaukset ja muut asiakirjat ovat nähtävillä kilpailutuksen avaushetkellä dynaamiseen järjestelmään hyväksytyille toimijoille.

Voimassa oleviin sopimukseen eli jo kilpailutettuihin hankintoihin ei voi jättää tarjousta ennen kuin kilpailutus avataan uudelleen.

Järjestelmän ulkopuolella on vain tai pääasiassa tavarankuljetukseen tarkoitetulla kalustolla suoritettavat tavarakuljetukset sekä Tuomi Logistiikan kilpailuttamat asiakkaiden erilliskilpailutukset, kuten kuntien omat kuljetussopimukset, joista kunta itse solmii sopimuksen. Lisäksi hankintajärjestelmän ulkopuolella on mahdollisesti omalta konsernilta tehtävät hankinnat.

Lisäksi Tuomi Logistiikalle saattaa tulla välitettäväksi henkilökuljetuksia, jotka on kuntien itsensä kilpailuttamia ja heidän solmimiaan hankintasopimuksia, jotka siirtyvät Tuomen hallintaan kesken sopimuskauden. Sopimusten päätyttyä nämäkin kuljetukset kilpailutetaan tämän dynaamisen järjestelmän kautta.

Extended TitleTuomi Logistiikan välittämät henkilökuljetukset sekä tavarakuljetukset henkilökuljetuskalustolla
Extended Description

Tuomi Logistiikka Oy perustaa dynaamisen hankintajärjestelmän, jonka kautta hankitaan Tuomen henkilökuljetukset sekä muita kuljetuksia, kuten henkilökuljetuskalustolla suoritettavia tavarakuljetuksia.

Dynaamisen hankinnan kuvaus

Dynaamisessa hankintajärjestelmässä kilpailutetaan kaikki Tuomi Logistiikka Oy:n henkilökuljetukset sekä pieniä tavarakuljetuksia henkilökuljetuskalustolla. Erilaisia kuljetuskilpailutuksia avataan järjestelmän voimassaoloaikana ja kilpailutuksen kohteet voivat poikketa hieman toisistaan samoin kuin hankintakohtaiset kalustovaatimukset.

Järjestelmään voi hakeutua koko järjestelmän voimassaoloajan. Järjestelmään hakeutuminen ei tarkoita suoraan voitettua kilpailutusta, vaan hyväksymisen jälkeen tulee jättää tarjous järjestelmässä avattaviin kilpailutuksiin. Voimassa oleviin sopimukseen eli jo kilpailutettuihin hankintoihin ei voi jättää tarjousta ennen kuin kilpailutus avataan uudelleen.

Järjestelmän ulkopuolella on vain tai pääasiassa tavarankuljetukseen tarkoitetulla kalustolla suoritettavat tavarakuljetukset sekä Tuomi Logistiikan kilpailuttamat asiakkaiden erilliskilpailutukset, kuten kuntien omat kuljetussopimukset, joista kunta itse solmii sopimuksen. Lisäksi hankintajärjestelmän ulkopuolella on mahdollisesti omalta konsernilta tehtävät hankinnat.

Lisäksi Tuomi Logistiikalle saattaa tulla välitettäväksi henkilökuljetuksia, jotka on kuntien itsensä kilpailuttamia ja heidän solmimiaan hankintasopimuksia, jotka siirtyvät Tuomen hallintaan kesken sopimuskauden. Sopimusten päätyttyä nämäkin kuljetukset kilpailutetaan dynaamisen järjestelmän kautta.

Deadline Date2031-12-31
Publication Date2020-08-31
CountryFinland
Procurement StatusActive
TypeRestricted procedure
Contract TypeServices
Award CriteriaThe most economic tender
OrganisationTuomi Logistiikka Oy
Attention OfSari Tamminen
AddressSärkijärvenkatu 1
TownTampere
Postal CodeFI-33840
Phone+358 417301577
Class Code60000000
Class DescriptionTransport services (excl. Waste transport)
SourceOffice for Official Publications of the European Communities - Tenders electronic daily (Ted)

Related Procurements

Hankinnan kohteena ovat joukkoliikennepalvelut (linja-autoliikenne) Salon toimivalta-alueella. Liikenne järjestetään reittipohjaisesti, ns. bruttomallilla, jossa tulot tulevat tilaajalle. Hankintaan sovelletaan erityisalojen hankintalakia. Seuraava hankittavaksi tulee kutsuohjattu palveluliikenne, jonka sopimuskausi katkeaa 31.5.2025. Tarjouskilpailu...
View more
Joukkoliikennepalveluiden hankinta / reittiliikennepohjaiset käyttöoikeussopimukset
View more
Tämä ilmoitus koskee Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän joukkoliikennepalvelujen hankintaa PSA-asetuksen mukaisesti. Ilmoitus koskee joukkoliikennepalveluja, joiden liikennöinti alkaa vuoden 2027 aikana. Palvelut hankitaan avoimella tarjouskilpailulla. Tarjouskilpailuja järjestetään vuosittain 1 - 3...
View more